8.2.2022
Maahanmuuttajia kotoutetaan monella eri projektirahalla. Projektia johtaa yleensä rahaa hakeneen instituution suomalainen pomo. Hän palkkaa muita oman yksikkönsä ihmisiä ja hankekumppaneita alaisikseen. Porukalla saadaan ulkopuolisella hankerahoituksella oma instituutio pysymään pystyssä. Kohderyhmää kohdellaan jatkuvasti, hankkeesta toiseen, toiseuttavasti ja heistä puhutaan ”asiakkaina”.
Resurssi valuu hallinnointiin
80% hankerahasta on yleensä suomalaistaustaisten työntekijöiden palkkakuluja. 10% käytetään oman instituution hallinnon ylläpitämiseen, palkattujen matkakuluihin ja muuhun ylläpitävään hankerumbaan. Itse kotouttavaan toimintaan jää rahoista rapiat 10%.
Vähän niin kuin kaupassa käynti: asiakas houkutellaan piipahtamaan projektikaupassa. Hänellä on käytössä resurssista tuo 10%, jolla pitää saada ostetuksi 100% edestä kotoutumista. Mutta eihän se onnistu, kun hyllyjen tavaroista 90% on jo viety. Kotoutumiseen tarkoitettu resurssi on tullut käytetyksi, asiakas on ihmeissään, että mihinkäs minut oikein osallistettiin mukaan.
Ammattilaiset, kokemusasiantuntijat johtamaan
Suomeen muuttaneet ammattilaiset tuntevat kotoutumisen edistämisen prosesseja hyvin. Heillä ei ole tarve pönkittää nykyisiä huonoja käytäntöjä, saati ylläpitää instituutioita, jotka elävät projekteista. Kokemusasiantuntija edistää kaksisuuntaista kotoutumista, puhuu rasismista ja tuo esiin syrjiviä käytäntöjä. Kertoo, miltä yhdenvertaisuus ja monimuotoisuus itsestä näyttää ja tuo esiin, miten monikieliset työpaikat ovat tehokkaita ja toimivia.
Nykyinen maahanmuuttotyön vakiintunut rahoituskäytäntö siunaa kuitenkin tavan, jossa kotouttamiseen tarkoitetut varat valuvat aivan joidenkin muiden kuin kotoutujien tarpeisiin. Projektijunnut -ja daamit osaavat perustella luonnon, ruoan, liikunnan, kätten töiden, metsätöiden ja ties minkä muun oman vakiintuneen toiminnan juuri kotoutumistyöksi. # sille.
Koronalla peitetään paljon
Monessa hankkeessa vedotaan koronaan, kun ei olla saatu pitkään valmisteltuun työpajaan mukaan kuin muutama osallistuja. Tapahtumat on peruttu. Palkattu henkilökunta pystyi hädin tuskin tekemään opintomatkan, pitämään teamsinsä ja zoominsa, suunnittelemaan kotosalla, kirjoittamaan hallintoa tyydyttäviä dokumentteja. Etänä ollessa oppii tyytymään vähään ja tyytymään ihmisen kohtaamattomuuteen. Kaikki hyvin, kunhan kukaan ei vaan kysele toiminnan vaikuttavuuden perään.
Asiakas on oikeassa
Kohderyhmälle tarjotaan palvelua. Tuohon tarjolla olevaan palveluun tulisi rynnätä mukaan ja innostua kotoutumaan. Jos osallisuutta ei tuuppimallakaan synny eikä ryntäystä ole havaittavissa, rahoittaja ei siihen ehdi, halua tai viitsi puuttua. Kun rahat on käytetty, saattaa rahoittaja kiinnostua, mikäkö meni missäkin vaiheessa pieleen.
Hankerumba pyörii, resurssit kuluvat, oli korona eli ei. Palkolliset etäilevät ja kohderyhmä piiloutuu koteihins. Houkuttelut alkavat kuulostaa kaukaiselta ja yhä kauempaa tulevilta. Osallisuus ei lisäänny. Kotoutuminen ei etene eikä nopeudu. Hankkeelle myönnetään vaikka vähän lisäaikaa, jotta kaikki raha tulee käytetyksi eikä vain joudu euroakaan palauttamaan.
Annetaan resurssit kotoutuvien käsiin
Nyt pitäisi olla uskallusta antaa maahan muuttaneiden itse määritellä, millä keinoin elämä lutviutuu joutuisammin ja soljuvammin uudessa yhteiskunnassa.
- Rahoittaja lähtee ohjaamaan kotouttamistoimia niin, että johtoon palkataan asiantuntija kotoutuneiden kohderyhmästä. Silloin tukipotti on suurempi ja mennään porkkana edellä.
- Inkluusioon perään huutava hankeväki aloittaa palkkaamalla puolet projektin henkilöstöstä kohderyhmästä. Inkluusio on jakamista, puolet sulle, puolet mulle, 50%-50%, win-win.
- Hankerahasta puolet tulee käyttää toimintaan. Hallinnoinnin sijaan arvostetaan kohderyhmän itsensä johtamaa tekemistä.
Yksi pahe maahanmuuton projekteissa on se, että edellisistä projekteista ei haluta ottaa opiksi mitään. Niihin ei tutustuta eikä niiden tuloksia hyödynnetä. Halutaan tehdä itse. Ei rakenneta mitään erilaista, joka voisi rapauttaa hankehallinnosta leipää syövien toimeentuloa tai horjuttaa instituution olemassaoloa.
4. Jätetään sähköpostittelu ja vertaisryhmien kokoaminen.
5. Unohdetaan valmennukset ja turhat suunnittelut.
6. Otetaan riskejä eikä peruta tilaisuuksia.
Projektimaailmassa ei voi odottaa, että jotain tapahtuu sitten taas, kun poikkeustila on ohi. Kotoutuva tietää itse hyvin, millainen lisätuki kotoutumiseen, oman hyvinvoinnin edistämiseen ja osallisuuden kokemiseen toimii. Työpajat syntyvät silloin itsestään. Osallistujista ei ole puutetta ja löydetään uusia tiloja toimimiseen. Silloin toimitaan hetkessä, niin sanotusti ketterästi, tehokkaasti, vaikuttavasti. Ja mikä ihmeellistä, erityisen osallistavasti.
Riitta Kemppainen-Koivisto
AMA, hallituksen jäsen