Englantia vai suomea lapsillemme?

12.5.2025

Kun muutin Suomeen, yksi lause iski mieleeni yhä uudelleen – ”Maassa maan tavalla”.

Kuulin sen keskusteluissa, joskus uutisotsikoissa ja jopa jokapäiväisissä vuorovaikutustilanteissa. Aluksi nuo sanat tuntuivat kovilta. Ne kirpaisivat. Muistan miettineeni: Miksi ihmiset sanovat tätä minulle jatkuvasti? Miksi se kuulostaa varoitukselta tai torjunnalta? Olenhan bangladeshilainen ja olen aina tuntenut ylpeyttä identiteetistäni. En koskaan tullut Suomeen pyyhkimään juuriani pois – tulin tänne rakentamaan elämää, en tulemaan joksikin toiseksi.

Noina alkuaikoina lause tuntui muurilta: muistutukselta siitä, että kuinka kovasti yritinkään, olin silti ulkopuolinen. Rakastin bengalin puhumista, kulttuuristani kiinni pitämistä, ruoan ja tapojemme jakamista. Joten kun joku käski minua ”tekemään kuten suomalaiset”, tuntui kuin he olisivat pyytäneet minua jättämään identiteettini oven taakse.

Mutta ajan myötä näkökulmani alkoi muuttua.

Elämällä on tapana opettaa sinua odottamattomilla tavoilla. Arkipäivän kokemukset – byrokratian läpikäyminen, lasten auttaminen koulussa, työpaikkojen hakeminen ja yksinkertaisesti keskustelut – näiden kautta aloin hitaasti ymmärtää, että kieli ei ole vain sanoja. Se on pääsyä, luottamusta ja osallistumista. Tajusin, että suomen kielen taito ei ollut vain kielioppia tai sanastoa; se oli avain siihen, että minut nähdään osana tätä yhteiskuntaa.

Monissa tilanteissa huomasin ajattelevani: ehkä tuossa lauseessa onkin jotain perää. ”Maassa maan tavalla” ei välttämättä tarkoita luopumista siitä, kuka olet – se voi tarkoittaa myös työkalujen oppimista elää täysipainoisesti uudessa ympäristössä. Sen ei tarvitse olla vaatimus muuttaa identiteettiäsi, vaan pikemminkin kutsu osallistua syvällisemmin ympäröivään yhteiskuntaan.

Nyt sanon ylpeänä edelleen olevani bangladeshilainen. Se ei ole muuttunut, eikä tule koskaan muuttumaan. Mutta ymmärrän myös, että Suomessa eläminen tarkoittaa navigointia jaetussa tilassa, jossa kielellä ja kulttuurilla on suuri rooli osallisuudessa. Se on ollut pitkä matka – vastustuksesta ymmärrykseen, torjutuksi tulemisen tunteesta paikan löytämiseen. Ja se jatkuu edelleen.

Kielipolitiikka ei ole vain sääntöjä tai toimintatapoja. Kyse on oikeista ihmisistä, kuten minusta, jotka yrittävät löytää tasapainon lähtökohtiemme ja nykytilanteemme välillä.

Tämä on totuus, jota on joskus epämukavaa hyväksyä, varsinkin perheille, jotka alun perin ajattelivat, että englanti antaisi heidän lapsilleen globaalin edun. Mutta todellisuudessa meille, jotka aiomme jäädä Suomeen pitkäaikaisesti, lastemme auttaminen oppimaan ja omaksumaan suomen kieli, on yksi arvokkaimmista investoinneista, joita voimme tehdä heidän tulevaisuuteensa. Se ei tarkoita muiden kielten tai kulttuurin hylkäämistä, vaan pikemminkin työkalujen antamista lapsillemme menestyä maassa, jota nyt kutsumme kodiksi.

Siksi uskon, että maahanmuuttajavanhempien, jotka näkevät tulevaisuutensa Suomessa, tulisi vakavasti miettiä, miten he voivat tukea lastensa kielenkehitystä. Yksi esimerkki on valita päivähoitovaihtoehtoja, jotka sisältävät kielivaihtoehtoja, jotka voivat myös luoda mahdollisuuksia ja henkistä hyvinvointia. Kyse ei ole assimilaatiosta, vaan seuraavan sukupolven varustamisesta elämään itsevarmasti ja täysipainoisesti yhteiskunnassa, jossa he kasvavat.

Täysin englanninkielinen koulu maahanmuuttajille voi tai ei voi olla hyvä vaihtoehto niiden kotoutumiselle, jotka haluavat asua Suomessa pysyvästi. Meillä ei kuitenkaan ole tutkimustuloksia tästä erittäin tärkeästä aiheesta. Tällainen päätös vaatii tutkimukseen perustuvaa tietoa. Ilman tutkimusta on vaikea sanoa, mikä on hyvää ja mikä ei.

Koska asun itsekin Oulussa ja olen nähnyt kasvavaa huolta monien maahanmuuttajavanhempien keskuudessa – erityisesti niiden, joiden lapset käyvät englanninkielisissä päiväkodeissa. Vaikka on hienoa nähdä pienten lasten oppivan sujuvaa englantia niin varhain, kuulen usein vanhempien hiljaa murehtivan siitä, etteivät heidän lapsensa puhu äidinkieltään – tai edes suomea – yhtä varmasti. Tämä huoli ei koske pelkästään kielivalintoja; kyse on pitkäaikaisesta integroitumisesta ja kuulumisesta.

Suomessa suomen kielen taito avaa ovia – ei vain koulutukseen ja työllisyyteen, vaan myös merkitykselliseen osallistumiseen yhteiskuntaan. Olipa kyse sitten ystävien hankkimisesta, terveydenhuollon tarjoamisesta tai kotoisaksi tulemisesta paikallisyhteisössä, suomi on usein silta. Ja vaikka englanti saattaa riittää selviytymiseen tai tiettyihin akateemisiin polkuihin, se tarjoaa harvoin yhtä paljon mahdollisuuksia arkielämässä täällä.

Nafisa Yeasmin

Uusi Rovaniemi -lehti haastatteli 28.5.2025 olevassa jutussaan Nafisaa, joka on Rovaniemen kaupunginvaltuutettu ja sivistyslautakunnan jäsen Nafisa Yeasmin (kok.). Jutussa Nafisa tuo esiin, että englanninkielisessä perusopetuksessa voi olla myös riski, mikäli lapsen suomen kielitaito jää heikoksi kun englannista tulee lapsen ainoa kieli. Tämä voi estää sosiaalisten suhteiden syntymistö ja vaikeuksia toimittaa asioitaan esimerkiksi terveydenhuollossa tai kaupassa.

Tämän takia on oltava tarkkana, kenelle pelkällä englannin kielellä opiskelu soveltuu, vaikka se lisää kaupungin kansainvälistymistä ja vetovoimaa.