26.1.2022
Oma kulttuuri vaikuttaa vahvasti elämän sisältöön. Omissa päivissäni ovat läsnä tavat, normit ja uskomukset. Joskus olen ylpeä tästä perinteen ympäröimästä elämäntavasta, saan siitä voimaa. Joskus olen ylpeä tästä perinteen ympäröimästä elämäntavasta, saan siitä voimaa.
Onneksi Suomessa on vapaus tällaiseen elämään. Elo on turvattu ja hyvinvointi kunnossa. On hienoa, kun on oikeus olla erilainen. Tämä oikeus, kulttuurinen ainutlaatuisuus, tulee voida säilyttää.
Tunnen kuitenkin huolta kotoutumisesta ja kotiutumisesta. Suurin osa ei kulttuuriperinteitäni ymmärrä, mutta suhtautuu tapoihini kunnioituksella ja aika moni haluaa tehdä yhteistyötä kanssani.
Aina kun avaan kotioven, ulkopuolella näkyy heti eri kulttuuri ja ihan eri maailma. Tällaiselta tuntuu, kun maahanmuuttajan juureni eivät ole täällä.
Minulla pari vaihtoehtoa: säilytän oman kulttuurini vahvana tai muovaan tapojani valtakulttuurin mukaiseksi. Jos nyt päädyn pitämään tiukasti kiinni omasta kulttuuristani, eipä juuri tarvitse kommunikoida, kun kukaan ei ymmärrä kieltäni, saati kulttuurini normeja ja tapoja. Jos taas päädyn muokkaamaan kulttuuriani, on siinäkin haasteensa. Minun täytyisi tietää, mitä tapoja on hyvä muokata uusiksi ja miten se tehdään.
Demokraattisessa yhteiskunnassa kulttuurierot tunnustetaan ja niitä kunnioitetaan. Jos nyt päädyn muuntautumaan ja omimaan uutta kulttuuria uusine tapoineen, olenko traaginen epäonnistuja omieni joukossa? Vai voinko löytää sellaista harmoniaa, jossa koen olevani mukana muuttamassa maailmaa kohti kulttuurista moniarvoisuutta?
Demokratiassa oikeudenmukaisuus on tärkeä arvo. Kulttuuripluralismi tulee hyväksyä, vaikka se aiheuttaa hämmennystä. Olenko tässä ajattelussani nyt oikealla vai väärällä tiellä?
Olen pohtinut usein, mikä on hyvä tapa kotouttaa. Olen yrittänyt jo pitkään pääsemään suomalaisen valtakulttuurin sisään, mutta en ole onnistunut. Jokainen tilanne ja kohtaaminen, saa minut aina tuntemaan, että olen erilainen. Kaikki suhteeni ovat pinnallisia. Tuntuu, että tälle ulkopuolisuuden tunteelle ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua aidosti maahanmuuttajana tähän maailman kolkkaan.”
Yllä kuvatun kaltaisia tarinoita löytyy monta. Kysymys kuuluu, miksi maahanmuuttajien kotouttaminen päätyy aina diasporiseen kulttuuriin? Kun suuntaan katseeni Ruotsiin, näen, että sielläkin maahanmuuttajat elävät omissa kuplissaan.
Suomessa joudumme miettimään, mitä me oikein haluamme tässä maassa. Olemmeko vaatimassa ja luomassa inkluusiolle tilaa vai edistämmekö moniin ihmisryhmiin perustuvia erillisalueita ja kotoutamme sitä kautta?
Nafisa Yeasmin
Artikkeli on julkaistu 26.1.2022 Uusi Rovaniemi -lehdessä.